Kunnat & erityistä tukea tarvitsevat

Kuntien yksi päätehtävä on hoitaa koulutus. Ihmisarvo on sama
jokaisella. Tärkeintä on, että ihmiset tulevat koulussa reilusti
kohdelluiksi.

Reilu kohtelu voi tarkoittaa, että oppilaalla täytyy olla tarvitessaan oikeus
vähintään pieneen erityisluokkaan tai vaihtoehtoisesti jopa pieneen
erityiskouluun.

Vaikka Tamperekin on ottanut viime aikoina linjan, että puretaan pieniä
kouluja, vielä ei ole liian myöhäistä
palata vanhaan hyvin toimivaan malliin. Nämä pienet koulut olisi tarkoitettu erityisesti
monihaasteisille oppijoille. Onhan se parempi, että mahdollisimman
nuorella iällä haasteet saadaan kuntoon. Rauhallinen pienkoulu, jossa
kaikki tuki olisi läsnä, olisi se paras paikka.

 Kannattaa myös huolehtia, että normaaliryhmäkoot pysyisivät hallinnassa ja ne erityislapset, jotka pärjäävät normiluokissa, saisivat tarvitsemansa tuen. Ymmärrän, että esimerkiksi
nepsy-aihealuetta on vaikea ymmärtää juuri sen vuoksi, että erityistä
tukea tarvitsevat muodostavat oikean kirjon siinä, miten paljon eri
yksilöt tarvitsevat tukea. Minun toiveeni olisi, että tuki olisi
mahdollisimman yksilöllistä, koska ihmiset ovat loppupeleissä yksilöitä.


Antto Hautamäki
ps. Kiusaamiseenkin on opettajahuoneen pakko puuttua tarmokkaasti!

 

Vaalinumerot julkaistu

 Vaalinumerot julkaistu.

Omani on 380.

Antto Hautamäki

Kestävää kuntataloutta

 

 

Kestävää kuntataloutta

Elämme poikkeuksellisiaaikoja, kuten tiedämme. Lähivuosina menot voi olla yllättäviä, kun poikkeusajalta erilaisia velkoja aletaan laittaa kuntoon.  

Säästöjäkin luultavasti tarvitaantässä tilanteessa. Itse en pidä juustohöylä-tyyppistä ratkaisua hyvänä, koska tällöin se jättää hyödyntämättä monia mahdollisuuksia. Mielestäni parhaiten onnistuisimme, jos miettisimme meno/tulopuolta kokonaisuutena. Esimerkiksi työttömyyden hoitoon pitäisi panostaa, jolloin siihen pannut eurot saadaan palkkaverotulojen muodossa moninkertaisesti takaisin. Samalla ei kunnan tarvitsisi maksaa sakkoja pitkäaikaistyöttömistä....

 Lähivuosina pitää tarkastella sitä, mihin suuntaan talous lähtee ja sen pohjalta tehdä ratkaisuja esimerkiksi tulevien investointien suhteen. Jos talous järkevällä pohjalla suunnitella, olen varma, että koronakriisistäkin selviämme.  

Antto Hautamäki